Vegetermit tutuiksi

Kasvissyöntiin liitetään paljon erilaisia termejä, joilla jokaisella voi olla useita merkityksiä. Kokosimme tähän niistä joitakin.

Tittelit ja termit eivät kuitenkaan ole kauhean oleellisia, joten niiden tarkasteluun ei kannata käyttää ihan kauheasti aikaa. Ne voivat olla hyödyllisiä esimerkiksi ravintolassa sopivaa ruoka-annosta tilatessa tai jos haluaa nopeasti kertoa toiselle henkilölle, millaista ruokavaliota noudattaa. Ruokavalion tarkkaa nimeä ja sen täsmällistä noudattamista merkityksellisempää on kuitenkin se, millaisia valintoja ihminen pääsääntöisesti tekee. Eläinten, ympäristön ja tulevien sukupolvien näkökulmasta on tärkeää, että mahdollisimman moni ihminen vähentää mahdollisuuksien mukaan eläinperäisen ruoan kulutusta tai alkaa kasvissyöjäksi. Jokaisella pitäisi myös olla oikeus määritellä itse oma ruokavalionsa tai jättää se kokonaan määrittelemättä. Voit siis joko käyttää tai jättää käyttämättä seuraavat termit!

  • Vege on sana, joka saattaa silloin tällöin aiheuttaa hämmennystä, sillä termille ei ole vakiintunut tiettyä merkitystä. Joskus se tarkoittaa vegaanista eli täysin kasviperäistä, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös maitoa ja munia sisältävää tuotetta. Jos tuotepakkauksessa tai vaikkapa ravintola-annoksessa tuotteen sanotaan olevan vege, kannattaakin tarkistaa tuoteseloste tai kysyä varmistusta tarjoilijalta, mikäli haluat nimen omaan vegaaniruokaa. Jos vege-sanalla viitataan ihmiseen, se voi tarkoittaa käytännössä mitä tahansa kasvisruokavaliota.

  • Vegaani on määritelmän mukaan henkilö, joka ei syö mitään eläinperäistä eikä käytä esimerkiksi eläinkokeilla testattua kosmetiikkaa tai eläinperäisiä materiaaleja vaatteissa ja asusteissa. Käytännön elämässä vegaanit kuitenkin tekevät paljon poikkeuksia, ja se on täysin ok. Me elämme sellaisessa maailmassa, joka hyvin pitkälti pohjautuu eläinten hyväksikäyttöön; eläinperäisiä tuotteita käytetään niin laajasti ja niin monissa eri kulutushyödykkeissä, että on käytännössä mahdotonta välttää eläinperäisiä tuotteita täysin.

    Vegaanielämäntavassa ei onneksi olekaan kyse titteleistä eikä täydellisyydestä, vaan pyrkimyksestä kohti eläinystävällistä elämäntapaa. Ethän siis jätä esimerkiksi lääkkeitä syömättä, vaikka ne sisältäisivätkin eläinperäisiä ainesosia. Useimmat vegaanit myös käyttävät jo olemassaolevat eläinperäiset tuotteet loppuun tai lahjoittavat ne tarvitseville. Jos kaapissasi on villasukkia tai nahkakenkiä, voit ilman muuta käyttää niitä, vaikka päättäisitkin ryhtyä vegaaniksi. Kun on aika ostaa uusia, voit siinä vaiheessa etsiä lisätietoa aiheesta ja tehdä ostopäätöksen uuden tiedon ja tilanteen pohjalta. Myöskään lemmikkieläimen ruokkiminen eläinperäisillä tuotteilla ei tee vegaanista vähemmän vegaania.

    Mikäli jonkin tuotteen tai ravintola-annoksen sanotaan olevan vegaaninen tai 100 % kasviperäinen, on tuote tällöin täysin vegaaninen.

  • Sipsikaljavegaani eli sipsari on henkilö, joka vähintäänkin aika ajoin unohtaa tarkoituksella kaiken ruoan terveellisyyteen liittyvän ja nautiskelee yltäkylläisesti rasvalla, sokerilla ja suolalla. Satunnainen sipsikaljavegaanius on jopa suositeltavaa, sillä salliva suhtauminen herkutteluun on tärkeä osa hyvinvointia.

  • Kotivegaani ostaa kotiinsa vain vegaanisia tuotteita, mutta esimerkiksi kyläillessä tai työpaikkaruokalassa hän voi syödä myös muuta kuin vegaanista ruokaa. Moni vegaaniksi aikova henkilö aloittaa ruokavaliomuutoksensa kotivegaaniudesta ja pikkuhiljaa vähentää eläinperäisen ruoan kulutusta myös kodin ulkopuolella.

  • Vegetaristi tarkoittaa alkujaan henkilöä, joka syö kasvikunnan tuotteita eli käytännössä vain vegaaniruokaa. Arkikielessä vegetaristi-sana on kuitenkin vakiintunut tarkoittamaan mitä vain kasvissyönnin muotoa. Jos vegetaristi-sanaa halutaan tarkentaa, voidaan sen eteen lisätä erilaisia määreitä:

    • Lakto-ovovegetaristi syö kasvikunnan tuotteiden lisäksi munia ja maitotuotteita.

    • Laktovegetaristi puolestaan jättää munat syömättä, mutta syö maitotuotteita.

    • Pescovegetaristi syö kasvikunnan tuotteiden lisäksi kalaa ja useimmiten myös maitoa ja munia.

    • Semivegetaristi tai fleksaaja on henkilö, joka pääsääntöisesti syö kasvisruokaa mutta joka syö satunnaisesti lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita.

  • Sekaani tai sekis on sekasyöjä eli henkilö, joka syö mitä vain tuotteita olivat ne sitten peräisin eläimistä tai kasvikunnasta.

Tiesitkö, että vegaani-sana keksittiin tarkoituksella 1940-luvulla? Silloin koettiin, että vegetaristi-sanan rinnalle tarvitaan termi, joka itsessään sulkee ulkopuolelle kaiken eläinperäisen. Tuosta määritelmästä johtuen vegaani-sanan eteen ei yleensä lisätä mitään eläinperäistä tarkoittavaa sanaa. 

Kuva: Brooke Lark, Unsplash.com